maanantai 26. joulukuuta 2011

Minun jouluni

kuusiviivat smile kuusilahjat aino1
Aino taiteili kynttilöiden kanssa
karkkia
Mättöä jouluaaton kunniaks
lakut ruoka kortit Joulu tuli vauhdilla ja meni sit melkeinpä vielä vauhdikkaammin. Tänä vuonna oli astetta erilainen joulu mitä aikaisempina vuosina, ilman yhtä isosiskoa joka vietti oman joulunsa Australiassa, täällä ilman lunta ja joulumieltäkin puuttu ehkä pienesti - en kuitenkaa antanu sen haitata!

Aamulla otettiin ihan rauhallisesti ja perinteiseen tapaan kateltiin jouluisia lastenohjelmia telkkarista. Käytiin koristelemassa mummin ja papan joulukuusi ja sen jälkeen kotona riisipuuron syöntiä! Joulukirkkoon kävi askeleet kello kolmelta, sain siitä riparimerkinnän ja muutenki oli kiva käydä siellä rauhoittumassa (samppa tuli mun seuraks!1♥). Käväistiin haudoilla viemässä kynttilöitä ja sain vielä siellä pari ekstralahjaa kavereilta!

Joulumieli tuli siinä illemmalla sit, syötiin rauhassa jouluruokaa ja siinä vaiheessa tajusin että nythän on joulu! Lahjojen avaus oli seuraava toimenpide ja paketeista paljastu tosi kivoja juttuja. Tässä pieni esittely:

kajarit2
Omat stereot! Näitä on toivottu ja rakastuin kyllä, mikää ei oo parempaa ku hyvän musiikin kuuntelu hyvällä äänentoistolla! + toi ipod-telakka on ihan korvaamaton, kiitos tästä ♥
korut
Kasa koruja: siipikoru, pöllösormus, pöllökorvikset, pöllöpinssi ja kahet muut kivat korvikset.
lavigne
Avril lavignen Wild Rose - tuoksuinen hajuvesi, suihkugeeli ja rasva
tuoksut
DNKY:n golden delicious - tuoksu, ehdoton rakkaus! + pieni testiputkilo tota ihanaaihanaa paris hiltonia!
adidas
Adidaksen hyväntuoksunen deodorantti ja hajuvesi
hearts
Anskulta ihan superhyväntuoksusia sydänsaippuoita + tommonen malja!
mukikollaasi
Maailman paras lahja! Melkein pillahdin itkuun ku toi oli niin ihana, ansku teettäny tommosen mukin meistä joskus tossa pellolla noi hölmöt turkishaalarit päällä hepostelemassa! Aaw, tää oli ihan lemppari, kiitos rakas ansku♥
annan
Jouluterveisiä Annalta Australiasta: jostain jännäntuoksusesta puusta tehtyjä hauskoja lasinalusia ja bumerangi-magneetteja, lisäks tais tulla patalappuja ja Australialainen kalenteri.
singstaaar
Singstar Legendat-levy ja uudet mikit
 
Kokonaisuudessaan oli oikein kiva ja rauhallinen joulu - enempää en toivonukkaa ja tää tuntu just oikeelta. En voi sanoa että olis ollu jotenki tosi ikimuistoinen tai parhain joulu ikinä, mut kuitenki kiva sellainen! Huomaa tässä vanhentuessaan miten vähemmän innoissaan sitä aina on joulusta ja niistä lahjoista, tosin se tunnelma säilyy sydämessä aina ♥ toivottavasti teilläkin oli kiva joulu, nauttikaa nyt näistä korvaamattomista lomapäivistä täysillä!

17 kommenttia:

  1. Waaauuu mitä joululahjoja ♥ noi stereot on mahtavat!

    JA SÄ OOT AINA NIIN ..... ♥.♥ hihii pusmuru !

    VastaaPoista
  2. vooi että miten söpönen oot tossa kuvassa! hih hirmu ihanat simmut. Ole hyvä vaan mukista ja sinä olet ihan minun lemppari<3

    VastaaPoista
  3. Olet niin kaunis.Ihania lahjoja.Mikä sun keskiarvo oli? :)

    VastaaPoista
  4. voi ku oot ihana ja kivoja lahjoja :) liityn lukijaks!

    http://miljakaisaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  5. Ihana blogi sulla! Ihastuin täysin!:)
    Osaat kirjoittaa hyvin ja huomaa, että panostat blogiisi. Kuvat ovat ihania, ei liikaa tekstiä ja ihana banneri!:)
    Sait uuden lukijan:)
    Olis myös ihan kiva, jos jaksaisit käydä vilkaisemassa mun blogin:)

    www.viqq.blogspot.com

    VastaaPoista
  6. Kirjotat tosi hyvin ja kuvatkin on hienoja! :-) Saatanpa jäädä seurailee ü

    VastaaPoista
  7. yhdyn ylempään kommenttiin, ja lukijaksi jään!(:

    VastaaPoista
  8. tosi kiva blogi, tykkään! ja kuvat on hienoja!(:

    http://saraslifee.blogspot.com/

    VastaaPoista
  9. kirjotat tosi hyvin, taisiis sillee sujuvasti! c: ja toi banneriii on ihanaa! :33 :DD

    VastaaPoista
  10. Onko sulla muita linksuja täällä enää kun etusivu? Normi viekkuu yms. Kuitenkin tässä on vastaus edelliseen viestiisi: Voi vitsi. :/ Itse olen miettinyt ainakin blogiosuuden siirtämistä sinne, mutta pelkään että kaikki muu jää sitten, varsinkin kun sivuillani on jo jokseenkin laaja valikoima muutakin tavaraa. Totta kai haluan jatkaa linkinvaihtoa! :)

    VastaaPoista
  11. oot saanu tosi kivoja lahjoja! :--) vastasinkin sulle jo oman blogini puolella, että näytät kans omaan silmään jotenki tutulta :o hmm, outoo! ja oot tosi nätti :--)

    peace-love-and-lifestyle.blogspot.com

    VastaaPoista
  12. Maija: Mäki oon ihan rakastunu niihi! ja itse vaan oot♥

    Ansku: Mun simmut muuttu jotenki ku muokkasin tota, jännää :o mut kiitos, oot ihana!

    Anonyymi: Voi kiitos :) mun ka oli 9,5

    milja: Voii paljon kiitoksia! ♥

    ViQ: Kiitos kovasti! Käyn kattomassa sun blogin :)

    mimosa, johannaj: kiitos kumpaisellekin!

    Sara: Kiitoksia :)!

    L0TTABIATCH: Kiitos!

    Cee: Ei tällä hetkellä oo, mutta tarkoitus olis kyllä laittaa just sellanen sivu, missä on affien ja linkinvaihtolaisten linkit ja sit yhteydet, mutta oli vähän ongelmaa niiden asettelun sun muiden kanssa niin katotaan! Sama mullakin oli, olis kiva silti laittaa tänne vähän enemmän sisältöä kuin pelkkä blogi. Ja hirmu kiva että linkinvaihto vielä sopii ♥

    Ira: Mikäköhän tää juttu on :D haha! mutta kiitos kovasti :)

    VastaaPoista
  13. ihania joulukuvia ja ihana ulkoasu tässä sun blogissa! :)
    Jään seurailemaan tätä!
    Tervetuloa myös kommentoimaan ( ja mieluusti liittymään myös lukijaksi! ) mun blogiini http://mmilya.blogspot.com

    ihanaa uuttavuotta!

    VastaaPoista
  14. ihania kuvia koko blogi täynnä ku selailin läpi! :) Voisin alkaa seurailemaan :)

    http://myownstylehenna.blogspot.com/

    VastaaPoista
  15. Mmilya: Kiitoksia kovasti! Meen kattelemaan heti sun blogia :) hyvää uuttavuotta sinne myös!

    Henna: Kiitos, kiva kuulla :)!

    VastaaPoista