perjantai 25. lokakuuta 2013

Reissailua Vaasassa


DSC_0759
DSC_0730
DSC_0779
DSC_0778
DSC_0808
collage
DSC_0836

Meikäläisellä on tosiaan nyt syysloma ja kiitos siitä! Aivan ihanaa päästä pidemmäks aikaa kotiin ja muutenkin puuhailemaan jotain ihan muuta kuin koulujuttuja. Viikonloput kun meinaa hujahtaa aina silmissä ohi! Nyt lomalle en suunnitellut mitään erityistä, vaan aattelin keksiä tekemistä ihan fiilisten mukaan. Äiti lähti sunnuntaina Vaasaan pienelle työreissulle ja päätin että lähdenpä mukaan, oonhan vapaa syyslomalainen! Koskaan en oo Vaasassa käynyt ja reissailu ihan koto-Suomenkin sisällä on avartavaa.

Puksuteltiin junalla neljä tuntia Vaasaan ja illalla asetuttiin hotelli Astoriin. Seuraavana päivänä lähdin mielettömän aamupalan jälkeen (josta en tyhmänä muistanut ottaa kuvia) kohti tuntematonta kaupunkia! On muuten hauskaa lähteä ihan tuntemattomaan kaupunkiin seikkailemaan kartta kädessä ja esittämään turistia. Huomasin että peruskaupoissa kiertely ei innosta mua enää yhtään joten jätin ginat ja henkkamaukat sivuun suosiolla. Niiden sijaan suunnistin Vaasan kirpputoreille joissa päivä vierähtikin! Löysin kivoja vaatteita isohkon kasan ja hinta oli joku 12 euron pintaan. Musta on tullut kyllä kunnon kirpparihaukka! Kiertelyjen jälkeen menin syömään ihanan katkarapu-kananmuna-avokadosalaatin kivaan ravintolaan.

Illasta äitin kanssa käytiin vielä kiinalaisessa syömässä ja kattomassa elokuvissa Leijonasydän. Tykättiin kyllä molemmat - elokuvassa oli sopivalla otteella sanomaa, mustaa huumoria ja ainekset hyvään, kantaaottavaan elokuvaan. Peter Franzen on ihana! Mitä mieltä te muut elokuvan nähneet olette? Leffaa ja leffakarkkeja sulateltiin vielä yhdet yöt ja aamulla taas oli vuorossa neljän tunnin junamatka Jyväskylään, josta vielä tunnin matkaus kotiin. Oli kyllä superkiva reissu, laatuaikaa äipän ja itteni kanssa!

9 kommenttia:

  1. hei itekkin käyn usein vaasassa paitsi yleensä vaan kierrän just ne perus kaupat koska en tiedä missä ne kirpparit on.. osaatko neuvoa niille parhaimmille kirppiksille siitä keskustasta reittiä tai ees sanoa niiden nimiä :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa! :-) mäkään en tienny yhtään, lähin vaan metsästämään niitä kartan kanssa joka tosin ei mua auttanut (oon tosi surkee suunnistamaan kartan kanssa..), ja sattumalta löysin ensin siitä rauhankadulta yhden kirpparin joka tosin oli just lopettamassa viikon parin sisään :-( sit kysyin yhdeltä mummolta siellä että missä on kirppareita tässä keskustassa ja se neuvo mulle yhden ison missä mulla vierähtikin pari kolme tuntia.. Nimeltään Adam&Eva, sinne pääs silleen että meni junaradan yläpuolelta menevän sillan yli ja käveli vähän matkaa eteenpäin ja sit käänty vasemmalle Varastokadulle :-) siinä olikin heti kyltti että Adam&Eva, ja navigaattorin kanssa löytää varmasti!

      Muita kirppareita keskustassa ei vissiin oikeen oo, et sit jossain kauempana 5-10km päässä! Mutta tonne kannattaa kyllä mennä ja varata kunnolla aikaa :-)

      Poista
  2. Miks et vastaa kommentteihi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä aina vastaan kommentteihin :-) en vaan aina oo täällä päivystämässä enkä saman tien vastaa kommenttiin kun sen julkaisen.

      Poista
  3. Ui ku kuulosti kivalta reissulta :3 Tosi mukava postaus muuten (;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihana ja erilainen! Kiitos paljon :-)

      Poista
  4. Olipas yllättävää, hiljattain aloin sinua seuraamaan ja nyt jo postausta että olet käynyt kotikaupungissani.. ;) Vaasa on kiva, mutta vielä kivempi kesällä kun voi käydä meren äärellä lämpiminä päivinä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tosi! Koskaan ennen tosiaan en ollut Vaasassa käynytkään, ja yllätyin kyllä miten kiva paikka se oli! Totta, vuodenaika ei ehkä ollut paras mahdollinen (jääätävän kylmä ja räntää sato kaatamalla!) mutta ehkä tuonnepäin eksyy myöhemminkin joskus :-)

      Poista
  5. Tuttuja maisemia! :) Kiva kun kirjoitit tosta leffasta. Just sitä mietittiin, että mentäis katsomaan!

    VastaaPoista