lauantai 3. toukokuuta 2014

Liikunnan ilo?

b

Yhteiskunta ja täällä vallitsevat ajatusmaailmat ovat muuttuneet parin viime vuoden aikana ihan hurjan paljon. Yleensä kun uudet ajatusmallit ja villitykset sulautuu vallitseviin arvoihin pikkuhiljaa ja huomaamatta, tuntuu että parin vuoden aikana liikunnan ja terveyden merkitys on ponnahtanut aivan erilaiselle tasolle ihmisten elämässä. Vielä muutama vuosi sitten sana fitness oli suurimmalle osalle peruspulliaisista hepreaa, nyt nämä peruspulliaiset poseeraavat lavoilla. Vähän aikaa sitten vapailla painoilla kyykkäävä nainen kuntosalilla oli suuremman luokan ilmestys. Nykyään kuntosalin jalkalaitteilla on tungosta aamu yhdeksästä ilta yhdeksään, ja instagram täyttyy legdaytägeillä varustetuilla selfieillä.

Kiinnostus omaa hyvinvointia ja ulkonäköä kohtaan on kasvanut suuresti ja siinä samalla myös tieto terveydestä ja liikunnasta. Jos et tiedä, kuinka syödään oikein tai tehdään sitä kyykkyä oikealla tekniikalla, ei tekemisestä ole hyötyä etkä saavuta niitä tuloksia. Kun jokin asia kiinnostaa, jaksaa siitä automaattisesti myös hakea lisää tietoa aktiivisesti. Mielestäni on hieno juttu, että tällainen kehitysharppaus on tapahtunut. Se, että nykyään ihannoidaan vahvoja ja terveitä vartaloita anorektisten sijaan, vie yhteiskuntaa huomattavasti parempaan suuntaan. Se, että ollaan kiinnostuneita siitä mitä laitetaan suusta alas ja herätään omaan ylipainoon ja sen tuomiin ongelmiin, on todella hienoa.

a

Ainoastaan hyviä vaikutuksia tällä buumilla ei ole ollut. Aina jollain osa-alueella menee överiksi ennen kuin löydetään se paras mahdollinen tasapaino syömisen, treenaamisen ja hyvinvoinnin saralla. Terveysbuumin myötä on tullut karppaukset ja muut pikadieetit, jotka lupaavat tuloksia nopeasti ja pienemmällä vaivalla. Sitä kaikista tärkeintä ei kuitenkaan tulisi koskaan unohtaa - mitään kovin pysyvää et saa nopeasti tai vaivattomasti. Kukaan tuskin haluaa elää loppuelämäänsä pussikeittodieetillä tai treenata kolmea kertaa päivässä. Kultainen keskitie. Miten sen saavuttaminen voikin olla niin uskomattoman haastavaa. Helpompaa on olla kuukausi totaaliherkkulakossa, kuin osata herkutella kohtuudella. Helpompaa on metsästää rantakuntoa treenaamalla kuin hullu aurinkoisina kevätpäivinä, kuin säilyttää tasainen liikuntamotivaatio läpi sateisen syksynkin. Me ihmiset vaan olemme perusluonteeltamme aika samanlaisia. Mikään ei koskaan ole tarpeeksi ja aina koitetaan löytää se oikotie onneen, mahdollisimman helposti.

v

Samalla kun kiinnostus omaa kehoa kohtaan kasvaa, kasvavat kuitenkin myös ulkonäköpaineet. Se, että ylipainoiset tajuavat nousta sohvalta ja ryhtyä salaatintekoon on pelkästään myönteistä, mutta entä vaikutus normaalipainoisiin lapsiin, nuoriin ja aikuisiin? Tottakai jokaisen yksilön kohdalla oman hyvinvoinnin lisääminen on vain positiivinen asia, mutta entä jos tämäkin paisuu liiallisuuksiin? Yhä nuoremmat lapset ovat sitä mieltä että heidän pitäisi laihduttaa tai saada isommat lihakset, vaikka he olisivat aivan normaaleissa mitoissa. Myös nuorille - erityisesti tytöille - kasaantuu paljon paineita omasta ulkonäöstä. Luovutaan elämän parhaimmista nautinnoista, kuten hyvästä ruuasta ja herkuista jotta saavutettaisiin se unelmakroppa. Helposti ajaudutaan tilanteeseen, jossa elämä ei lopulta pyöri kuin järjettömän treenaamisen ja kurinalaisen syömisen ympärillä.

DSC_0575

Olen sitä mieltä, että etenkin lasten ja nuorten hyvinvoinnin tulisi olla itsestäänselvyys. Mahdollisimman paljon aktiviteetteja ja raikasta ulkoilmaa elektronisten vempeleiden sijasta, aivan niin kuin kymmenen vuotta sitten. Lapset eivät ajattele liikuntaa kaloreita kuluttavana toimintana vaan juoksevat ulkona siksi, että se on hauskaa. Tästä paineettomuudesta ja tekemisen ilosta pitäisi ottaa kaikki irti. Myöhemmin kun tietoisuus kulttuurista ja arvoista lisääntyy, lisääntyvät myös kaikki ei-niin-positiiviset paineet ja vaikutukset. Lapsilla on sellainen liikunnan ilo, jota meillä vanhemmilla ei valitettavasti enää ole. En tarkoita, etteikö liikunnasta voisi nauttia enää vanhempana, vaan sitä että mukaan tulee lähes poikkeuksetta uusia motiiveja. Kuinka moni kuntosalillakävijä voisi vastata täysin rehellisesti, että käy salilla pelkästään siksi että se on niin mahtavaa? Kuka meistä treenaajista ei halua kehittyä, kasvattaa hauista tai kiinteytyä? En usko, että kovinkaan moni.

peukkuu

Edelleenkään, itsensä kehittämisessä ei ole mitään väärää. Heräsin vain ajattelemaan tähän postaukseen kirjoitettuja asioita etenkin omien kokemusten pohjalta. Itse olen kasvanut aktiivisessa ympäristössä ja harrastanut liikuntaa siitä lähtien, kun opin seisomaan kahdella jalalla. Palo urheiluun ei ole syntynyt vasta myöhemmällä iällä, vaan se on ollut lähinnä elämäntapa ihan sieltä vaavista asti. Oma kehittyminen ja liikuntaharrastus on ollut pitkä, hidas prosessi. Yleisurheilukisojen kautta saadut kilpailukokemukset, monipuoliset treenit ja mahdollisuus kokeilla monia lajeja on vaikuttanut siihen, kuinka tänä päivänä suhtaudun urheiluun. Lapsuuden vahva ja urheilullinen pohja on suureksi hyödyksi minulle nyt. Silloin pienenä hippokisoissa juostessani en kuitenkaan ajatellut, että kehitänpä tässä itseäni jotta voin sitten olla tyytyväinen kymmenen vuoden päästä. Juoksin kilpailemisen ja liikkumisen ilon vuoksi.

Monesti ajattelen, että saisipa sitä lapsuuden luovuutta ja intoa edes palan takaisin. Tottakai myös omat ajatukset ovat muuttuneet vanhentuessa ja oman kropan muuttuessa. Koko ajan asettaa itselleen uusia tavoitteita ja havittelee itsekin sitä parempaa kroppaa. Koskaan ei ole itseensä tyytyväinen ja aina löytyy itsestä niitä kohtia, mitä haluaa kehittää. Totta onkin sanonta, että kehitys loppuu tyytyväisyyteen. Se ei kuitenkaan saisi tarkoittaa sitä, etteikö itseään saisi rakastaa. Omaa kehitystä ei todellakaan itse huomaa ja tuloksilleen sokaistuu - se on tullut huomattua viimeistään nyt itsekin. Varsinkin kehityksen ollessa hidasta kaikki se tehty työ voi tuntua turhalta ja hyödyttömältä. Ne tulokset huomaa ehkä jopa vasta vuosien kuluttua.

asfasf

Joskus aikaisemmin olen ajatellut että olen iso ja läski ja epätyytyväisyys itseen on ollut ihan hurjaa. Olen lähtenyt sinne juoksulenkille vain juuri sen takia, että kuluisi kaloreita - en todellakaan liikkumisen ilon vuoksi. Omistan todella hyvän itsekurin ja jos päätän jotain, sen myös teen. Lähden edellisenä iltana suunnittelemalleni aamuaerobiselle, vaikka oikeasti voisi olla parempi jäädä huilaamaan ja huoltamaan kroppaa. Itsepäisyys ei ole aina hyvä asia, vaan edelleen - kultainen keskitie ja kohtuus. Siinä tulee olemaan mun elämäni suurimmat ja pitkäaikaisimmat haasteet, etenkin liikunnan ja syömisen kohdalla. Olen jo oppinut ja kehittynyt parempaan suuntaan, mutta vielä on tekemistä.

Erityisen herättäviä itsellä ovat olleet ne tilanteet, joissa liikkumisen ilo on tuntunut hävinneen kokonaan. Liikunta on kuitenkin ollut pienestä asti se intohimo ja saanut aikaan hyviä fiiliksiä, mutta mitäs sitten kun liikkuminen ahdistaa? Pakko myöntää, että sana "urheilu" käsittää joskus omassa mielessä vain sen rautojen kolistelun salilla tai juoksulenkin ulkona. Ja näin se ei todellakaan ole!! Liikkuminen on niin monimuotoinen juttu täynnä vaihtelevia, erilaisia juttuja, että toista saa etsiä. On tosi harmillista, että näin helposti ajatellaan ja sitten kyllästytään, alkaa ahdistaa, ei ole motivaatiota.. Eilen mulla oli tosi aktiivinen päivä - aamulla kävin juoksulenkillä upeessa ilmassa. Sen jälkeen tein fysioterapialiikkeet lantiolle ja hartialle. Illemmalla kävin tekemässä olkapää-ojentajapuntin ja sit teki vielä mieli mennä ulos puuhastelemaan! Tein koordinaatiojuttuja pitkästä aikaa ja ai että oli ihan hurjan hauskaa. Sai ihan erilaiset fiilikset aikaan mitä juoksulenkki tai sali. Myöhemmin vielä lentopalloiltiin iskän ja siskon kanssa. Tuntui että koko liikunnan idea avartui taas uudestaan. Oon päästänyt mun urheiluharrastuksen yksipuolistumaan aaaivan liikaa!! Tätä en salli enää. Eilisestä lähtien päätin, että nyt alkoi parannus.

DSC_1291

Treenaajat - löytäkää ILO siitä mitä teette. Jos salille lähteminen ahdistaa, kokeilkaa välillä jotain muuta. Se ei todellakaan ole ainoa tapa kehittää itseään tai parantaa kuntoa! Pallotelkaa yhdessä kavereiden kanssa, hakatkaa halkoja, rullaluistelkaa.. Älkää tehkö liikunnasta itsellenne pakkopullaa, koska sitä sen ei pitäisi olla.

6 kommenttia:

  1. ihan huippu tää postaus ja täyttä asiaa! :-) vaikutat kyl ihan huipputyypiltä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!! Ihana kuulla, jos sellainen kuva välittyy sinne puolelle :-)

      Poista
  2. Mahtavasti kirjoitettu postaus! :)

    VastaaPoista
  3. Loistava teksti, Elina :) Täyttä asiaa ja hyviä pointteja. Tää nykyinen fitness-buumi on tietty tosi terveellinen asia - onhan se parempi, et treenaaminen on muotia, eikä vaikka esim. mäkkisafkan mässääminen. Mutta mä itse en-niin-innokkaana urheilijana koen sen silti vähän ahdistavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, hyvä jos herätti ajatuksia! Se on ihan totta ja tosi paineita luovaa, tuntuu että monet ajattelee että mäkkärissä käyminen sillon tällönkin on pahinta syntiä ikinä ja jokaisen pitäisi salilla pumpata niitä hauiksia. Kaikkien ei tarvi olla himourheilijoita - tärkeetä on mun mielestä se että huolehtii että pysyy terveenä :-)

      Poista