tiistai 7. lokakuuta 2014

Luontorakkautta

DSC_0277
DSC_0199
DSC_0257
DSC_0281
DSC_0300
DSC_0285
DSC_0335
DSC_0344

Seitsemäntoistavuotisen elämäni aikana oon tainnut käydä melkein joka ikinen vuosi täällä kuvissa esiintyvässä paikassa, yhdenlaisessa rauhan ja luonnon keskittämässä tyyssijassa - Ruokolahdella papan mökillä. Tuo paikka tuo mieleen monia nostalgisia muistoja, takaumia lapsuudesta, veneretkiä ja lettukestejä yhdessä serkusten kanssa. Tänä vuonna visiitti ajoittui vähän myöhemmälle syksyyn. Vaikka sai vetää jo kunnolla vaatetta päälle ulkona taretakseen, en valita! Luonto on niiin kaunis näin syksyllä, ja viikonloppuna aurinkokin paistoi kuin tilauksesta.

Kerättiin yli 12 litraa karpaloita, koitettiin bongata majavia jotka oli rakentaneet pesänsä ihan mökin viereiseen lahdenpohjukkaan, syötiin ihan liikaa ihan liian hyvää ruokaa ja nautiskeltiin kiireettömästä viikonlopusta. Kilometrejä kertyi aikamoinen määrä ja sitä kautta myös autossa istuttuja tunteja, mutta ne oli hyvä hyödyntää läksyjen lukemiseen näin uuden jakson alussa (kiitos hissa 3&4, kemia 3, yhteiskuntaoppi 1 ja sosiaalipsykologia jotka työllistätte mut luultavasti kiitettävän hyvin seuraavien viikkojen aikana!)..

DSC_0310
light

Pakko vielä nostaa esille yksi juttu - nimittäin luonto. Tajuan koko ajan paremmin, kuinka luontoarakastava ihminen oonkaan. Maatilan tyttönä ja alkuperäisenä landelaisena se nyt on tietysti luonnollinen juttu, mutta näin sitä osaa arvostaa vielä enemmän. Nyt kun on nähnyt myös kaupungissa asumisen puolia, kaipaa kyllä yhä useammin metsäretkeilyä ja kaikkea kaunista mitä luonnossa ja maaseudulla on. Jännä juttu, miten sitä itsestä kuoriutuu koko ajan tiettyjä puolia esiin vahvemmin ja vahvemmin. Saa nähdä, millanen mökkihöperö ja kotihiiri oon joskus 20 vuoden päästä...

Jotkut taas on henkeen ja vereen kaupunki-ihmisiä eikä viihdy luonnossa tai mökkimaisemissa yhtään - varmasti suuri osa varsinkin omasta ikäluokasta. Mussa elää ehkä toisaalta ne molemmat puolet! Rakastan isojen suurkaupunkien valoja ja omanlaista hälinää ja tuoksuja, mutta samalla en vois olla todellakaan koko aikaa sellaisessa ympäristössä. Sielu vaan kaipaa sitä totaalista irrottautumista jossain sammalten ja jäkälien keskellä. Luontoa pitäis ihmisten muutenkin mun mielestä arvostaa hurjan paljon enemmän! Koen olevani etuoikeutettu, kun oon saanut lapsuuteni viettää maalla ja luonnossa touhuten. Oon nähnyt niin paljon kauniita maisemia, eläimiä ja lintuja, haistanut jokaisen vuodenajan tuoksun niin että erotan ne nyt jo selvästi, kuullut tuulen huminaa mikä saa erilaisten puiden lehdet havisemaan eri tavalla.

6 kommenttia:

  1. kivoja kuvia! :-) ite kans tykkään hirveesti olla luonnossa, mutta sitä tulee tehtyä ihan liian harvoin :<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mustakin nää on aika velmuja! Jep, varsinkin kaupungissa asuvana se luontoon lähteminen ei oo ihan itsestäänselvää..

      Poista
  2. Vitsit miten kiva postaus! Oon niin samanlainen tuon luontoasian suhteen, sitä vaan kaipaa tietyin väliajoin sinne mettään tuulettumaan. Vaikka kaupunkiki on jees, ni silti metsä voittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :-) niin kaipaa, siinä vaan on sitä jotain. Kaupungissakin on tosiaan oma tunnelmansa, rakastan esimerkiks pyöräillä syksysessä kaupungissa ja kuunnella autojen ääniä.

      Poista
  3. Olet niin ihana tyttö! Tunnen tavallaan ylpeyttä susta, mikä on tosi outoa, koska ei tunneta. Oot niin nuori, suloinen ja fiksu. Jatka vaan samaan malliin :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi anonyymi, kiitos juuri että kommentillasi sait mulle todella hyvän torstai-illan mielen! Ihana :-)

      Poista