lauantai 24. tammikuuta 2015

Ruokamonsteri

DSC_0738

Tämä postaus kyseisestä aiheesta on pyörinyt mielessä jo kaaauan, mutta oon vähän epäröinyt sen julkaisemisen kanssa. Kissan pöydälle nostaminen ei ole ihan helppoa, kun miettii meneekö aihe liikaa henkilökohtaisuuksiin ja kuinka paljon sitä on valmis avaamaan itseään muiden luettavaksi ja arvosteltavaksi. Tämä aihe liittyy syömiseen, mikä on lisääntyvissä määrin pinnalla mediassa ja blogeissa - ja erityisesti meidän tavallisten tallaajien, urheilijoiden ja kuntoilijoiden ajatuksissa. Vaikka syömisjuttuja tursuaa joka tuutista, toivon, että jaksatte vielä lueskella mun tarinan.

DSC_1527

Itse olen ollut aina ruokaa rakastava tyyppi. Ruoka ei ole koskaan ollut mulle pelkkää välttämätöntä polttoainetta ilman makunautintoja tai hyvän olon fiiliksiä. Mun lapsuudessa meillä ei ole ollut sitä metodia kotona, että jokainen ottaa jääkaapista jotain sitten kun tulee nälkä, vaan ollaan syöty aina koko perhe yhdessä. Ruokailu on mulle, niin kuin varmasti monelle muullekin, sosiaalinen tapahtuma, millä on todellakin isompi merkitys hyvinvoinnille kuin pelkästään se että keho saa nyt ne tarvitsemansa ravintoaineet ja vitamiinit pärjätäkseen.

Olen havahtunut ikäviin ajatuksiin syömisen saralla viime aikoina liian usein. Esimerkkitilanne: Kaverit ehdottaa keskellä viikkoa, että mentäiskö syömään jonnekin ravintolaan. Ensimmäinen ajatus - ihanaa, mikä piriste rankan kouluviikon keskelle! Mutta, damn, jalkapäivä salilla, ei kyllä voi millään skipata. Eilenkin oli lepopäivä salista, tuli käytyä vain pienellä aamulenkillä. Yhdessä ravintola-annoksessa on varmaan 1000 kaloriakin, alkaisi vaan ahdistaa ruuan jälkeen. Viikon treenitkin menevät hukkaan. Mutta.. Voin kuitenkin lähteä pienen tutkimusmatkailun jälkeen raflan nettisivujen ruokalistalla, mistä löytyy myös tarpeeksi terveelliset salaattivaihtoehdot.

Miltä kuulostaa? Typerältä, turhalta, vaiko yllättävän tutulta? Inhottavinta on ehkä huomata se, että ajatukset eivät rajaudu pelkästään tällaisten spesiaalitilanteiden ympärille, vaan usein myös ihan jokapäiväiseen elämään. Kuinka paljon voin laittaa maapähkinävoita aamupuuroon tai voinko pilkkoa sinne kokonaisen banaanin? Ei, banaani on energiapitoisin hedelmä, puolikaskin riittää. Kouluruoka maistui hyvältä ja tekisi mieli hakea lisää, mutta kannattaako? Tuskin, pärjään ihan hyvin ilman santsaustakin.

DSC_0246

Mun mielestä tällaisia asioita ei pitäisi joutua punnitsemaan näin paljoa päässä, saati sitten käyttää niin paljon energiaa syömisestä stressaamiseen. Varsinkaan tilanteessa, jossa elämäntavat on lähtökohtaisesti tosi terveelliset, urheilu kuuluu melkein jokaiseen päivään ja on kyse normaalipainoisesta nuoresta naisesta. Minusta. Mutta eikö se menekin niin, että niillä joilla ulospäin näyttäisi menevän kaikista loistokkaimmin, onkin tosi usein enemmän ongelmia kuin niillä perustyytyväisillä ihmisillä, jotka välillä valittaa mutta pärjää hyvin kaikesta huolimatta?

Ruoasta on paisunut tosi nopeasti sellainen asia, mikä kiinnostaa ihmisiä ja mistä löytyy ihan valtavasti informaatiota. Monen ruokailutottumukset on muuttuneet toi nopeasti tän kuntoilubuumin myötä. Halutaan elää terveellisemmin ja näyttää paremmalta. On muotia syödä puhdasta ruokaa, gluteenitonta, maidotonta, proteiinipitoista, hyviä rasvoja, superfoodeja.. Tavallinen punttimimmi on alkanut tarkkailemaan lautasen sisältöä ihan erilaisin silmin - kriittisemmin ja tarkemmin. Hiilarit meinaa hirvittää ja protskua pitäisi saada tuotteesta kuin tuotteesta.

Missä vaiheessa lähtökohdiltaan positiivinen juttu - terveellisyyden tavoittelu - menee epäterveellisen terveelliseksi ja äärimmäisyyksiin? Monen kohdalla kaikki energia keskitetään siihen, että fyysisesti ollaan tikissä ja syödään tismalleen oikeita asioita eikä yhtään ohi ruokavalion. Pienistäkin jutuista meidän päässä oleva ruokapoliisi nostaa pamppuaan ja aiheuttaa mustan mielen, huonon omantunnon. "Ei olisi pitänyt syödä noin paljoa", "en voi syödä tota leipää koska en oo tänään treenannut", "vitsi että olis hyvää joku kermakastike tän kanssa, mutta kun se on epäterveellistä ja turhaa" ja lukemattomat muut samankaltaiset ajatukset kiristää otettaan pään sisällä jatkuvasti.

DSC_0060

Olen tiedostanut kyseisiä ajatuksia itsessäni jo pidemmän aikaa ja todennut ne tosi kuluttaviksi. Ruoasta on salakavalasti muodostunut stressaava ja ajatukset tummentava mörkö. Takana voi olla muuten ihan mahtava päivä, mutta se mitä oon suustani alas pistänyt harmittaa ja sen seurauksena koko päivä tuntuu olevan pilalla. Ahdistaa, harmittaa, oon pettynyt itseeni. Asia ärsyttää todella mua itseänikin. Mistä lähtien ikään kuin "joku toinen" on hallinnut mun elämää kuin minä itse? Missä vaiheessa stressi siitä, syönkö nyt tarpeeksi terveellisesti, on paisunut näin suureksi hyvinvointia rajoittavaksi tekijäksi, kun sen pitäisi olla ihan päinvastoin?

"Huvittavaa" tässä on se, että tiedän tasan tarkkaan miten pitäisi syödä, mitä eri ruoat sisältää noin suunnilleen ja sen kuinka perusterveelliseen ruokavalioon kuuluu myös epäterveellisyys silloin tällöin. Joskus yläasteikäisenä ja ennen kropan muuttumista suhtautuminen ruokaan oli omasta mielestäni sellaista, mitä sen pitäisikin olla. Tarkkailin hieman, etten syönyt kokonaista suklaalevyä kerralla, mutta en antanut koko päivän mennä pilalle siitä että söin puolikkaan. Vaikka itse tiedän, ettei se satunnainen jäätelö tai suklaapala tai donitsi tai santsattu ateria pullauta ihmiselle viittä senttiä vyötärölle, stressaan siitä itse. Lihomisen pelko kolkuttaa aina takaraivossa. Jos lihoisinkin, mitä siitä seuraisi? Maailmanloppu? Kukaan ei enää hyväksyisi mua? Tuskin. Luulen, että nää pelot on kaikista suurimpia omassa päässä. Kaikki on kiinni siitä, hyväksynkö MINÄ itseni.

mv4

Oon kummastellut sitä, että miksi kaikki asiat pitää aina viedä sinne ääripäihin. Joko pitää olla äärimmäisen terveellinen ja tarkka tai sitten kaikki vedetään läskiksi ja todellakin tyhjennetään kaapit yhdeltä istumalta. Kultaisen keskitien löytäminen on haastavaa, asiassa kuin asiassa. Itse olen syyllistynyt liian terveelliseen syömiseen ja sitten herkutteluun, joka on helposti mennyt överiksi -> huono omatunto, minkä takia taas putki terveellistä syömistä, kunnes taas iskee sortuminen ja homma vain kiertää kehää. Nyt on ymmärtänyt sen, että toi toiminta ei ollut todellakaan fiksua eikä edullista kropallekaan. Liian vähäisen syömisen seurauksena treenimääriin suhteutettuna saan nyt kärsiä siitä, että kroppa ei toimi kunnolla.

Ruoka-aiheen esille nostaminen ja siitä puhuminen ei tunnu helpolta ja tietyllä tapaa pelottaakin, mutta teen tämän siksi että tiedän etten oo asian kanssa yksin. Olen itse saanut apua ja vertaistukea niin lukemattoman monista blogiteksteistä ja ihmisistä, että haluan myös itse jakaa omia kokemuksia ja puolestani herättää fiiliksiä teissä. Pystyn myöntämään sen, että oma suhde ruokaan ei oo täysin kunnossa, eikä se sinänsä mitenkään hävetä. Nautin kyllä edelleen syömisestä eikä se stressaa aina, mutta omasta mielestäni kuitenkin turhan usein. Koskaanhan ei voi syödä täydellisesti, minkä takia niitä virheitä pystyy kyllä löytämään omasta syömisestä ihan jatkuvasti - eikös ole mahtava kehittämisen kohde perfektionistille ja täydellisyyteen pyrkivälle? Right right.

vvene

Luulen, että harva voi sanoa ettei koskaan pode huonoa omatuntoa syömisestään tai jotenkin arvostele itseään ihmisenä sen takia. Toisaalta se on normaalia, mutta siinä vaiheessa, kun se alkaa rajoittaa ja kuluttaa elämää ja sua itseäsi, on asiaan jo puututtava. Pääkoppaa treenataan suhteessa kehoon ihan liian vähän, mikä voi kostautua mm. tän kaltaisina ongelmina myöhemmin. Toki nämäkään jutut ei oo yksiselitteisiä, vaan monesti useampien asioiden summa. Itselläni on varmasti taustalla vaikuttaneet isot muutokset, kuten omilleen muuttaminen, ja sitä kautta käytännössä kokonaan uudenlaisen arjen ja elämän aloittaminen. Kriittisyys itseään kohtaan tuntuu kasvavan sitä enemmän, mitä enemmän kehittyy, mitä ilman tietysti toisaalta kukaan ei kehittyiskään. Mutta. Miten elämä oliskin helpompaa ja onnellisempaa, jos osattaisiin jokainen rakastaa itseämme?

Tässäpä tämä, olen puhunut. En suuta puhtaaksi, mutta aloittanut ainakin ja korkannut aiheen, mikä luultavasti herättää ajatuksia ja tunteita useammassakin. Se oli avautumisen tarkoituskin. Jos tuntui siltä, että teksti oli kuin omasta elämästäsi, voit ainakin todeta sen ettet ole todellakaan yksin asiasi kanssa. Ensimmäinen askel on tiedostaa asia, myöntää se ja sitten alkaa työstää asioita kohti parempaa suuntaa! Positiivisuus voittaa aina skeptisyyden ja negatiivisuuden, ja meikäläinen on ainakin huomannut hyviä vaikutuksia todella lyhyessä ajassa. Jaan mielelläni vinkkejä, kuinka aloittaa näiden ajatusten työstäminen, ja erityisesti niitä mitkä on omalla kohdalla toimineet. Nyt kuitenkin on ehkä hyvä sauma lopettaa tämä postaus ennen seuraavaa kilometripaalua, jotta jaksatte olla mukana jatkossakin! Positiivista viikonloppua jokaiselle ♥

30 kommenttia:

  1. Hyvä aiheet. Syö kohtuullisesti. Rakasta ja hoida itseäsi.
    Ruokateemaa tulee joka tuutista. Joo positiivisuutta ja henkistä puolta ei saa unohtaa ja pääkopan treenausta. Kirjoittaminen on loistava tapa käsitellä asioita. Jos ei koe kirjoittamista kovin helpoksi, kuten minä ☺niin mieltä askarruttaviin asioiden jakaminen toisen kanssa hoitaa pääkoppaa kummasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjottaminen on meikäläiselle taas se helpoin tapa käsitellä asioita ja samalla jäsentää omia ajatuksia paremmin. Siinä avautuu koko ajan uusia oivalluksia, ihan kuin juttelisi jollekin. Kiitos Hessu, tärkeitä juttuja ja sanoja!

      Poista
  2. Mulla on ollut jo muutaman vuoden vaikeampaa syömisten suhteen, todella monet noista sun kirjottamista ajatuksista on niiin tuttuja. Oikeestaan kaiken voi kiteyttää just tohon lihomisen pelkoon; en halua laihtua enää, mutta pelkään syömisestä johtuvaa lihomista. Tilanne on jatkunut aivan liian kauan, välillä parempana ja välillä huonompana, kovasti koitan tsempata itteäni parempaan päin. Nyt onneksi normaalipainon puolella, tarpeeksi kauan siellä lievässä alipainossa kitkuteltiinkin.. Kovasti tsemppiä, tavallaan kiva kuulla että muillakin täysin samoja asioita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, tavallaan koko homma kiteytyy just ton lihomisen pelon ympärille. Itsekään en halua laihtua, mutta en myöskään lihoa - en oikeastaan ees tiedä että mitä haluan. Mulla on myös tilanne ollut päällä jo pidemmän aikaa, mut nyt todellakin toivon et saan asioita parempaan suuntaan. Usko ja luottamus itseen on ainakin kova. Tsemppiä sinnekin paljon, tiedän mitä käyt läpi! Kyllä tästä selvitään, pikkuhiljaa ja sinnikkäällä työllä :)

      Poista
  3. En osaa oikein muotoilla asiaa muuten kuin että ihanaa(vaikkakaan ihana ei ole se sana mikä tähän ehkä sopisi) kun kirjoitit tälläisen tekstin, ihanaa että joku sanoo kaiken tuon ääneen !! Löysin tekstistä harmittavan monta omaa elämää kuvaavaa kohtaa, mutta niinkuin sanoit tiedostaminen on se alku ja siintä on sitte hyvä lähteä kehittämään parempaa, tai ehkä ennemminkin "onnellisempaa minää" .
    Välillä tuntuu että söin esimerkiksi ylä-asteella terveellisesti, liikuin ja olin ns. urheilullinen nuori, niin tällä hetkellä varmaan puolet sen ajan ruoistani lasken nykyään "huonoksi" valinnaksi. Tuntuu että ne ruoat lihottaa ,vaikka ne eivät lihottaneet silloin, miksi ne lihottaisi nyt?mutta siltä se vaan tuntuu.. se että terveellinen ei olekaan enää terveellistä...
    Tulipas taas oikeen kilometri kommentti :D ja epäselvä vielä kaiken lisäksi mut toivottavasti pointtini tulee esiin. Haluan viä sanoa että sulla on aivan upee blogi ja mielenkiintoisia postauksia, oot myös tosi kaunis ja toivon että löyät hyvän olon urheilun,ruokailun ja kavereiden kesken ! Hyvää alkavaa vuotta sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän täsmälleen mitä tarkoitat, mullakin on ollut toi sama vaikeus aina muotoilla ajatuksiani sanoiksi kun oon lukenut tavallaan surullisen tekstin mihin oon voinut samaistua täysin! Ja täsmälleen sama juttu toi yläaste-vertaus.. Söin silloin suhteessa paljon enemmän herkkuja eikä ne mua pamauttaneet 100kiloiseksi.. Nyt taas tuntuu siltä. Terveellisyyskin voi mennä äärimmillään epäterveelliseksi, sen on nyt kyllä sisäistänyt.

      Ihana että kommentoit, ymmärsin kyllä joka sanan mitä tarkoitit! Kiitos kauniista sanoista ja tsempistä, tämmösiä kommentteja ottaa aina niin ilolla vastaan <3 tsemppiä sullekin uuteen vuoteen!

      Poista
  4. Totta niin joka ainut sana. Ite nyt voin allekirjottaa kaiken ja joskus tän ongelman kanssa pohjalla käynytkin, kantapään kautta oppien. Tällä hetkellä ku oon vaihdossa, niin eniten pelotti se, että miten ruokailu ja treenit tulee muuttumaan. Toisaalta taas yks syy, miks halusin lähteä uuteen maahan ja opetella elämään siellä, oli nimenomaan se, että haluan eroon näistä maailman turhimmista mieltä painavista asioista, kuten ruuan ja treenin suhde. Elämä on just ihan muuta kun näiden ajatusten kanssa painimista. Tällä hetkellä voisin sanoa olevani onnellinen ja vaihtoon lähteminen on jo nyt lyhyen ajan jälkeen muuttanut mua tosi paljon. Treenit ei oo missään nimessä enää etusijalla, ulkona tulee syötyä ainakin kolme kertaa viikossa ja pubissa istuttua silloin tällöin iltaisin lasillisella - nautin!

    Jo viime syksynä aloin tekee asian eteen hommia ja pyrin muuttaan omaa ajatusmaailmaa. Bloggaamisen lopettaminen auttoi siihen tosi paljon, kuten säki sanoit et healty lifestyle sun muut on niin hypetettynä joka paikassa. Kaverit sanoi mulle suoraa, et ihana ku vihdoin hengaan niiden kanssa vapaa-ajalla, käyn ulkona ja osallistun illanistujaisiin. Päivät ei oo ollu enää sitä samaa kaavaa ja oon nauranut miljoona kertaa enemmän kun viimeisen 6 vuoden aikana. Nykyään on myös ollut kiva palata bloggailun pariin, mutta sillai rennolla otteella vaan jos huvittaa.

    Elämä on niin paljon parempaa, kun antaa mennä vaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä jännä, miten oikeesti lähtökohtaisesti positiivisista jutuista voi muodostua näinkin isoja taakkoja, jotka ahdistaa jokaikinen päivä. Ihan sama homma täällä ruuan ja treenin suhteen, ymmärrän siis todella mistä puhut Essi! Mulla kävi mielessä kans, että nyt tarvisin todellakin jotain kuukauden reppureissailua jossain Afrikassa. Näkisin oikeesti, kuinka turhamaisia omat stressinaiheet on verrattuna toisten huoliin ja osaisin laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Joku sellanen henkinen herätys olis paikallaan. Uskon, että toi vaihto tekee ihan todella hyvää, mahtava mahdollisuus ja hienoa että tartuit siihen :)

      Oon miettinyt kans, pitäiskö lopettaa koko blogi. Siihenkään ei oo intoa tai motivaatiota oikeen löytynyt kaiken keskellä. Päätin kuitenkin repästä ja päivitellä sitten näitä juttuja, vaikka tosiaan vaati vähän kypsyttelyä tän postauksen julkaisu. Sitä kun meinaa tehä kaikesta suorittamista.. Voin tunnistaa kans itestä ton päivien kaavamaisuuden ja oon kans tehnyt lupauksen opetella siitä pikkuhiljaa pois. On huomannut todellakin, miten sosiaalinen elämä ja samalla ihan sosiaaliset taidot on rapistunu tän myötä.

      Ihana toi viimeinen, asia on just tismalleen näin ♥

      Poista
  5. Amen. Ajatukset olivat ihan kuin omasta päästä. Elina, oot mahtava tyttö ja edistys on huimaa, sillä sen huomaa tästä tekstistäkin. Mun on turha ladella tähän mitään omia kokemuksia, sä niistä osan jo varmaan tiedätkin. Isot tsempit vielä lopullisen ruokamonsterin häätämiseen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä yksi suurimmista rohkaisijoista tämän tekstin julkaisemiseen, kiitos sulle ♥ tuntuu itestäkin että parempaan päin ollaan menossa, mut toisaalta tiedostan että takapakkeja tulee ihan välttämättä. Asia ei oo helppo ja on varmasti pitkä prosessi päästä eroon ahdistavista ajatuksista. Kiitos vielä, kyllä me tähän pystytään!

      Poista
  6. Oot niin oikeessa. Tää kunto ja terveys buumi alkaa mennä ihan yli, kun ihmiset elävät vain proteiinirahkoilla sun muilla. Mielestäni tavallisen ravitsevan kotiruuan syöminen on pohjana ainoa oikea tapa :D. Siihen voi sitten lisätä kaveriksi mitä tykkää, mutta oikeaa ruokaa ei saa unohtaa. Tunnistan kyllä itseni tuosta, että ajattelen syömisiäni aivan liikaa! Noudatan gluteenitonta vilja-allergian takia ja se toimii mulla hyvin :). Koulussa asiaa hankaloittaa se etten saa gluteenitonta kouluruokaa. Terkkari ei uskonut minua ja allergioitani eikä suostunut laittamaan lähetettä testeihin. Sain vaan haukut päälleni siitä kuinka nuoret naiset haluavat jättää kuidun pois laihtumissyistä... Josko tämä boomi voisi jo vähän rauhoittua.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon itekin ihan samaa mieltä, voi kun vois vielä syödä sitä tuiki tavallista kotiruokaa eikä olis aiheuttanut tyhmyyksillään itselleen ärtynyttä suolta ja muita vatsaongelmia, joiden kanssa nyt eletään. Ehkä vielä joskus :-) mullakin gluteeniton nyt meneillään mikä toki rajoittaa, mut auttaa vatsan kanssa älyttömästi. Toi on tosi inhottavaa että terkkarit ei ota tosissaan näitä juttuja, argh. Monet on jämähtäneet kyllä menneisyyteen eikä oo yhtään perillä näistä ongelmista, mitkä on yleistyneet nyt todella paljon.. Tsemppiä sulle ja kiitos kommentista Essi :-)

      Poista
  7. Minulla on itseasiassa jo pidempään ollut tunne, ettei kaikki ole sinulla kunnossa. En osaa selittää miksi, mutta urheilu- ja syömispostauksistasi on välittynyt ainakin minulle sellainen fiilis, että kontrolloit asioita liikaa,ja että ahdistut näistä asioista. Parhaan kaverini syömishäiriö lähti samoista lähtökohdista. En yritä pelotella, haluaisin vain että mietit asiaa, ja tarvittaessa otat yhteyttä ammattilaiseen. Itse ei huomaakkaan, kun lähtee liioittelemaan syömisen merkitystä. En osaa sinua auttaa, mutta toivon että saat asiasi ajan kanssa kuntoon. Ei ole missään nimessä normaalia, että sinun on skipattava ravintolakäynti ystävien kanssa vain siksi, että sinulla on pakko mennä salille. Paljon voimia, ja enne kaikkea, älä vaadi itseltäsi liikoja opiskelussa, urheilussa tai syömisen kontrolloimisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se varmasti on väistämättäkin välittynyt tänne blogiin ja muualle, että kaikki ei oo ihan kohdallaan. Oot siis oikeassa. Juttu on tiedostettu ja oon ottanut sen ihan vakavasti, vaikka en koekaan että oon ihan syömishäiriöön tuomittu samantien. Tämmöset ajatukset kun ei tosiaankaan oo normaaleja, vaikka yleisiä ovatkin nykyään. Pahinta mitä tästä vois seurata, olis joku vakava syömishäiriö ja pohjalle en todellakaan halua enkä aio joutua. Kiitos sulle kommentista, oot aivan oikeassa :-) eteenpäin ja ylöspäin mennään!

      Poista
    2. Oon aistinut ihan saman, joten tämän postauksen sisältö ei tullut ollenkaan yllätyksenä. Näkee sen myös kuvistasi: olet laihtunut ja tullut ihan pikkuriikkiseksi. Oli kyllä hyvä postaus tärkeästä aiheesta, kirjoitat hyvin. Tsemppiä <3

      Poista
    3. Uskon että tän on tarkkasilmäiset aistineet jo paljon aikaisemminkin. En koe hirveesti kuihtuneeni, ja tietysti kuvatkin voi antaa vähän erilaista vaikutelmaa. Kiitos paljon sulle<3

      Poista
  8. Aivan mahtava kirjoitus, lyhyesti ja ytimekkäästi! Mietin ite noita samoja juttuja ihan liikaa ja koitan päästä niistä ajatuksista eroon. Kauheeta, jos joutuu miettiin, että uskaltaako aamupalalla syödä kokonaisen banaanin vai ei :/ Paljon tsemppiä sulle! Näytät superhyvältä eikä sun todellakaan tarvii miettiä tollasia juttuja!! :) Nauti elämästä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntu että olisin voinu kirjottaa aiheesta ties kuinka pitkän postauksen ja tääkin tuntu jo pitkältä, mutta hyvä jos ei tuntunut liialta! Ihania sanoja, voi kiitos :') ei tää helppoa ole, mutta oikeesti ilman positiivista asennetta ja päätöksiä ei tuu parantumisestakaan mitään. Tsemppiä myös sinne ahdistavien ajatusten häätöön<3

      Poista
  9. Niin. Pakko myöntää etten jaksanut lukea kuin puoleen väliin, koska tajusin että syömishäiriö. Sitä oon miettiny jo monesti sun kohalla, mutta tää teksti paljasti täysin. Hae tyttö nyt apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos huolenpidosta, apua on haettu ja tilanne varmasti parempaan päin :)

      Poista
  10. Vaikket koekaan omaavasi vielä varsinaista syömishäiriötä, on sun ajattelu kuitenkin rajoittunut.
    Suosittelen sua lukemaan tämän:
    http://www.syomishairioliitto.fi/syomishairiot/sairastuneelle3.html

    VastaaPoista
  11. Googleta ortoreksia ja hae apua ongelmaasi. Apua olisit tarvinnut jo silloin kun erosit Samulin kanssa. Jos olisit silloin saanut apua et olisi nyt tässä tilanteessa. Ihme kun perheesi ei ole huomannut mitään. Tuo sinun terveellinen elämäntapasi ei ole normaalia vaan sairasta. Tsemppiä avun hakemiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ortoreksiaahan tää varmasti on ainakin joltain osin, jos nyt diagnoosia pitäisi lähteä heittämään pöytään. Mutta homma on kutakuinkin hoidossa, pikkuhiljaa kohti parempaa.

      Poista
  12. Toivon että lähipiirisi puuttuisi tuohon sinun tilanteeseesi ja hommaisi sinulle apua! Kaikkea hyvää jatkoon!

    VastaaPoista
  13. Täällä yks, joka tunnisti itsensä muutamasta kohtaa noista esimerkeistä.. Jos on ollut treenien osalta huonompi viikko, se alkaa samantien kaivamaan mieltä ja sitten tulee lähdettyä treenaamaan, vaikka kroppa ois tosi väsynyt. Sama herkkujen syönnin kanssa.. Todella ärsyttävää, kun aamulla heti herätessä tulee mieleen että tulipa eilen syötyä se ylimääränen kaloripommi. Pienen herkuttelun jälkeinen katumus on todella joskus ajatusten tiellä, eikä siitä pääse yli millään. :/ Mulla on ollu pitkään tota samaa, että ensin eletään terveellisesti viikko jos toinenkin ja sitten kun on 'herkkupäivä' tai herkkuja tarjolla niin tulee vedettyä överit = huono omatunto, josta taas seuraa sama kierre. Mä oon onneks oppinut nyt jo vähän työstämään näitä ajatuksia ja tää postaus herätteli vielä enemmän. Uskon, että näiden ongelmien kanssa kamppailee monia ja siks tää oli mielettömän hyvä kirjotus! Kiitos ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, uskon että todella todella moni joutuu kärsimään samanlaisista ajatuksista. Kuulostaa ihan tutulta! Ehdottomasti kannattaa herätä heti tollasiin ajatuksiin ja jutella niistä, ettei tilanne pääse kasautumaan näin pahaksi mitä itsellä. Sitä helposti ajattelee että no eihän tässä nyt mitään, vähän vaan itsekurin puutetta.. Mutta toi ei oikeesti oo tervettä ja elämästä kuuluu ansaita nauttia. Paljon tsemppiä, juttelen mielelläni lisää jos susta tuntuu siltä. Kiitos itsellesi <3

      Poista
  14. Hyvä kirjoitus! Uskon ja tiedän, että et ole yksin ajatuksiesi kanssa. Tuollainen on valitettavan yleistä, vaikkakaan ei silti normaalia. Tai no mikä nyt nykään on edes normaalia? Ttervettä se nyt ei ole. Se on toki helppo sanoa, mutta jotenkin sellainen salliva suhtautuminen syömiseen auttaisi varmasti paljon. Jos sallii itselleen mitä vaan, ei sitä ehkä ajattele enää niin paljoa. Mitä nyt vaan ihan konkreettisesti tulee syömiseen, itse ainakin löysin luonnollisen rytmin syömällä tarpeeksi koko ajan, ja herkuttelun opettelin siinä sivussa, lisäksi, mutta en oikeaa ruokaa korvaten. Silloin kun olin sairas, ja jos söin jotain normaalista poikkeavaa, vaikkapa suklaata, morkkikset saattoivat olla niin kovat ettei oikea ruoka sitten mennyt enää alas. Mutta myöhemmin ajattelin, että hitto, jos syön suklaata niin mähän syön sitä hyvillä mielin. Se on herkkua, josta saa ja pitääkin nauttia. Sen jälkeisestä olosta myös.

    Toivottavasti löydät sen oman kultaisen keskitiesi ja pääset balanssiin noiden juttujen kanssa. Se saattaa viedä aikaa, mutta ole kärsivällinen ja jaksa yrittää. You can do it! ;)
    Tsemppiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Elli :-) näiden juttujen kanssa kamppaillaan edelleen mutta tsemppi on kova omankin pään sisällä ja luovuttaa en aio! Aikaa ja omaa panosta tää juttu vaatii hurjasti ja semmosta oman kehon hyväksyntää, mutta uskon että kaikki tulee ajan kanssa. Ja tietenkin sitä omaa ajattelua täytyy kanssa treenata. Kiitos hurjasti tsemppaavasta kommentista ♥

      Poista