lauantai 18. huhtikuuta 2015

Elinan elämää


food

Mitäpä tässä on puuhailtu tämän kevään alku? Noh, tiivistettynä - ei mitään sen erikoisempaa kuin ennenkään! On syöty erilaista ruokaa niin ku yllä olevasta kuvasta näkyy. Blenderikuvassa valmistuu yks smoothieyksilö mikä oli aikas onnistuneen makuinen - pinaattia, puolukkaa, macaa, jugurttia ja itseni tuntien vielä jotain muutakin heitettynä sekaan. Multa on kyselty blogissa että miten mulla menee nykyään ruokamonsteri-postaukseen viitaten. Voin sanoa sen verran, että homma on hallussa ja mulla menee ihan hyvin :)

mii

Kevään ja valon tulo on ollut kyllä aivan ihanaa niin kuin aina, mut silti jotenkin erilaista mitä ennen. Kevättä ja kesää ei odota jotenkin enää samalla lailla eikä oikein edes tajua, että aika on taas mennyt niin nopeasti. Edessä on raskas vuosi abivuoden koittaessa ja pitää tehdä päätöksiä sitten siitä, miten ja missä aikoo jatkaa elämäänsä. Justhan tässä vasta on sopeuduttu Lahdessa asumiseen ja päästy vauhtiin lukiossa, ja kohta pitäisi jo valmistua? Kääk.

random

Viime viikonloppuna kävin JYPin ja Kärppien pelissä Jkylässä missä jyppi vei voiton (!), mut harmiksi sitten ei päässyt finaaleihin asti. Pronssi ei kuitenkaan oo häpee vaan voitettu! Oli kiva käydä pitkästä aikaa pelissä ihan paikan päällä ja vaikka en ookaan enää yhtä aktiivisesti seurannut liigaa mitä joskus yläasteikäisenä, on nää loppupelit aina hyviä.

reeni

Mitäs muuta oon puuhaillut? Noh, treenannut tietysti. Etsinyt ehkä sellasta omaa juttua mikä tuntuu parhaalta ja minkälaisesta liikkumisesta tulee hyvä olo. Salitreeni on jäänyt aika vähäiselle, ehkä pariin kertaan viikossa. Bodycombat, FressiFit ja muut raskaat ryhmäliikunnat on tällä hetkellä se juttu! Burpeeta ja sammakkoloikkaa on tullu vedettyä sen verran että niistä näkee jo melkeinpä unta. Sen lisäksi lenkkeily ja varsinkin rauhottavat iltakävelyt on ollu ihan ehdottoman tärkeetä terapiaa meitsille, erityisesti koeviikolla kun on tuntunut että pää poksahtaa informaatiosta.

wanhat

Sit on pakko vielä vähäään fiilistellä wanhoja ja kauhistella että siitäkin on jo yli 2kk! Herttileijaa. Päivässä oli kyllä parasta se yhteishenki mikä vallitsi porukan yllä ja se että kaikki oli niin kauniina. Näitä kuvia tulee ihan varmasti katseltua vielä monet kerrat ja muisteltua kyseistä päivää.

risteily

Tanssien jälkeen maaliskuun ekana viikonloppuna käytiin meidän lukion tanssijoiden kanssa risteilyllä Tukholmassa, mikä oli vielä loppuhuipennus wanhoille. Reissu oli kiva ja tuli todettua, että Tukholmaan pitäis päästä ihan kunnon ajan kanssa käymään. Ei niinkään shoppailu kiinnostanut, vaan ihan kaupungin kiertely ja siihen tutustuminen (mitä ei paljoa kyllä sinä päivänä ehtinyt). Tossa kaupungissa voisi kyllä ihan varmasti asua joskus, jos innostuu vaikka lähtemään Ruotsiin opiskelemaan!

tukka

Yks kevään merkki vielä loppuun - nimittäin meitsin tukan lyhentyminen! Päätin, että nyt saa kuivat ja keltaset latvat lähteä hiiskattiin. Vaikka olikin kiva että tukka oli jo aiikas pitkä, ei se ollu hyväkuntoista nähnytkään. Samalla otin vähän vaaleaa raitaa että saatiin keltaisuutta näistä pois. Oon tosi tyytyväinen, vaikka tuntuu että tukka on jo taas tummentunut siihen samaan takasin :-D

Ihanaa viikonloppua kaikille! Mulla se on ollut tähän asti oikein mukava - eilen juhlistettiin Heidin 18-v synttäreitä mistä en valitettavasti napannut kuvan kuvaa, ja tänään Heidin kanssa istuttiin vielä iltaa tässä mun luona, syötiin ja jutskailtiin. Onni omistaa ystäviä, joiden kanssa on ilo olla<3 nyt tämä tyttö painuu kiitollisin mielin pehkuihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti