sunnuntai 19. helmikuuta 2017

The girl who wanted to write

IMG_7514

Kirjoittaminen.

Se on jotakin, jonka äärelle palaan säännöllisin väliajoin. Jotakin, joka saa mielessäni sinkoilevat ajatukset asettumaan aloilleen ja löytämään selkeämpää perspektiiviä. Jotakin, joka on aina ollut minussa.

En koskaan ole lakannut kirjoittamasta. Hakeudun kynää ja paperia kohti silloin, kun on vaikeaa sekä silloin kun meinaan haljeta kiitollisuudesta. Joskus taas koen saavani enemmän irti sielua puhdistavasta keskustelusta ystävän kanssa kuin äänettömästä sanojen ylösrustaamisesta. Luova kirjoittaminen ei luonnistu mikäli olen liian suuren paineen alla - opin tämän itsestäni äidinkielen ylioppilaskirjoituksissa. Se oli kova kolaus itsetunnolleni, sillä kirjoittaminen on aina ollut yksi vahvuuksistani. Epäonnistuin, häpesin surkeaa tulostani ja ajattelin sen olevan elämänloppu. Tajuan kuitenkin nyt, vuotta myöhemmin, ettei tuo tilanne mitannut taitojani kirjoittajana saati arvoani ihmisenä. Tuo, sekä monet muut viime aikoina kokemani epäonnistumiset, ovat olleet täysin tarkoituksenmukaisia herätyksiä itselleni. Elämänloppu-fiiliksen sijaan elämääni on tulvinut lisää valoa ja (kliseisesti sanottuna) olen kasvanut, oivaltanut ja oppinut valtavasti.

Olen jo pidemmän aikaa pyöritellyt ajatusta aloittaa blogin kirjoittaminen uudelleen, vaikka tiedänkin tämän olevan nykyään jopa epätrendikästä kaiken vloggaamisen ja multitaituroinnin keskellä. Blogeista on mahdollista ottaa itselleen turhia paineita sekä ahdistusta, mutta itse en halua olla niitä täällä luomassa. Haluan kirjoittaa pääosin itselleni ja täysin omalla tyylillä, mutta samalla koen ajatusteni jakamisen olevan hyvä juttu mikäli toiset voivat inspiroitua niistä tai saada jotain uutta pohdittavaa. Ei paineita, ei aikataulua, ei rajoituksia. Vain minä ja ajatukseni.

Omassa elämässäni on tapahtunut hurjasti sinä aikana, kun olen blogannut aktiivisesti sekä ollut bloggaamatta. Olen oivaltanut erityisesti välivuoteni aikana olennaisia asioita elämästä ja ihastunut sen ihmeellisyyteen koko sydämestäni. Olen tajunnut elämän merkityksellisyyden yhä selkeämmin, vaikka jo ala-asteikäisenä kirjoitin päiväkirjaani sitaatin "everything happens for a reason". Asiat todellakin johtavat yhdestä toiseen tarkoituksella ja jokaisella meistä on ennalta määrätty polku omine mäkineen ja mutkineen. Sen todella tajuaa viimeistään sitten, kun on ajanut ensimmäistä kertaa kunnolla päin puuta tai hyytynyt keskelle mäkeä ja alkaa vihdoin nähdä selkeämmin eteensä - tosin useimmiten vain hetkellisesti, mutta entistä viisaampana ja vahvempana ottamaan vastaan sen mitä on tullakseen.

Olkoon tämä korkkaus uudelle alulle. Tällä hetkellä olen kameraton ja tietokoneton, mutta eihän se kirjoittamista estä (älypuhelimella selviää yllättävän pitkälle). En tiedä onko siellä enää ketään teitä vanhoja kuuloyhteyden päässä, mutta jos näin onnellisesti sattuu olemaan, olisi aika ihanaa kuulla myös mitä teille kuuluu.

Much love,
Elina

6 kommenttia:

  1. Ihana Elina ❤ Hienoa, että kirjoitat ja jaat ajatuksiasi. Vaikka meidän syntymien välillä on (valo)vuosia, niin tässä kirjoituksessa on myös minun elämäni.
    Rakkaudella Maiju

    VastaaPoista
  2. Onpa ihanaa että kirjoittelet taas, sua alku ajoista asti seuranneena :) Mullakin ehkä välivuosi pian edessä, olis ihana kuulla mitä sä puuhastelit välivuotena ja mitä seuraavaksi meinaat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, mä muistan sut oikein hyvin! Oot jääny mieleen juurikin sun aktiivisella kommentoinnilla, mikä on ollut ihan parasta. Kiitos sulle siitä! Ja kiitos postausehdotuksesta :-)

      Poista
  3. Ihana kuulla susta taas! Innolla odotan uusia postauksia,oli ne sitten mitä vaan - syvällistä pohdintaa, kepeää arjen kuvailua tai pelkkää ajatuksenvirtaa - ihan sama, bring it on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, ihanaa kuulla että siellä on vielä teitä jäljellä. Katsellaan, mitä tuotoksia tänne saadaan :-) kiitos ihanasta kommentista!<3

      Poista